UKONNIEMI, | talonisäntiä. PELTOLA, |
NIILO, Peltolan poika. LOVIISA, Ukonniemen tytär. AHOLAN ANTTI, torppari. MARIA, hänen vaimonsa. HELENA, heidän tyttärensä. HOPPULAINEN, itsellismies. PENTTULA, noita. MATTI, |
EERO, |
KALLE, | kylän nuorisoa. PITÄJÄN VANGINKULJETTAJA. KYLÄLÄISIÄ. ENSIMMÄINEN KUVAUS. "Rosvo, rosvo olit sä. PELTOLA. Hei vaan. KIRSTI. Hyh, johan nyt! VAPPU. MATTI. Kas vaan, kuinka ovat olevinaan. LOVIISA (ylpeästi). VAPPU. Aina hän meitä väijyy. MATTI. VAPPU. POJAT. Kerro, Matti, kerro! MATTI. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä
yönä. Muistatkos, Kalle? KALLE. Kyllä muistan. POJAT. No, kerrohan jo! VAPPU. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy. MATTI. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. MIEHET (nauravat). VAPPU. MATTI. KALLE. Totta on joka sana. VAPPU. KALLE. KIRSTI. POJAT. MATTI. Niin, minkäs sille taidan minä. POJAT. No, annahan jo kuulla loppua. MATTI. EERO. Ha, ha, ha, kai te vähän hämmästyitte, Vappu? Ha, ha, ha! VAPPU. Eikös niin, Kirsti? KIRSTI. Niin kyllä. VAPPU. Sano nallikoiksi. KIRSTI. MATTI. KALLE. Kärsiä täytyy. LIISA. TYTÖT. LIISA. TYTÖT. Kerro, Liisa hyvä! LIISA. POJAT. LIISA. Eipä kuin metsästä. EERO. LIISA. EERO. KAIKKI. HOPPULAINEN (tulee laulaen, soittaen ja tanssien). KAIKKI (nauraen). HOPPULAINEN (taukoamatta tanssista). löydän sieltä uuden." HOPPULAINEN (lakkaa tanssimasta). A kirkki kuin paloi. PELTOLA. HOPPULAINEN. Ka en ollut. Eihän ole Heikillä hevosta, millä kyytiä
tekee. EERO. HOPPULAINEN. NIILO. EERO. Olisipa hyvinkin. PELTOLA. KAIKKI. HOPPULAINEN. No, kommen hiit, konkkapolvet. PELTOLA. HOPPULAINEN. Uls ja mars', sanoi Siukko poikiaan. Kyllä nyt onkin kaunis ilta. UKONNIEMI. On tottakin. PELTOLA. UKONNIEMI. PELTOLA. UKONNIEMI. PELTOLA. UKONNIEMI. PELTOLA. Sentähden olen vaatinut Niiloa
menemään naimaan, mutta poika on, näette, semmoinen pelkuri, ettei hän
rohkene panna asiaa toimeen (vaikenee, vetäisee muutamia savuja). UKONNIEMI. Turhaa ujoutta. PELTOLA. UKONNIEMI. PELTOLA. UKONNIEMI. NIILO (tulee vasemmalta). PELTOLA. UKONNIEMI. Kyllä--kyllä ymmärrän. PELTOLA. UKONNIEMI. NIILO (vilkkaasti). PELTOLA. NIILO. PELTOLA. NIILO. PELTOLA. NIILO. PELTOLA. Oikein, juuri häntä minä pyysin. NIILO. PELTOLA. He, mitä nyt? NIILO. PELTOLA. NIILO. Minä en--
PELTOLA. Vaiti, vaiti! UKONNIEMI. NIILO. NIILO. LOVIISA. PELTOLA. Sitä en ollenkaan epäile. LOVIISA. No, olkoon menneeksi. PELTOLA. No, onneksi olkoon! PELTOLA. Niin, samaa minäkin sanon. NIILO. Ja sitten tarkastetaan
tyttöjä ja katsotaan, kuka niistä on sopiva ja kelvollinen
aviopuolisoksi, ystäväksi armaaksi, jonka kanssa tulee jakaa ilon
ja murheen päivät ja johon elinkaudekseen sitoutuu, ettei muu kuin
kuolema hänestä eroittaa voi--ei muu kuin kuolema----
HELENA (tulee oikealta kantaen vakkasta kädessään). (Aikoo lähteä, vaan pysähtyy kokkoa nähdessään.) NIILO (tulee äkkiä esiin). HELENA. Mitä?--Kas, Niilohan se on. NIILO. HELENA. No, et juuri miksikään. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO (lähestyy Helenaa). HELENA. Ei käy laatuun, Niilo hyvä. NIILO. HELENA. HELENA. No niin,--ja kun myöskin--
NIILO. HELENA. Aivan niin, taikka ehkä oikeammin: kun he aikovat avioliittoon
mennä. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. Sinä veitikka. NIILO. HELENA. Vallan hyvin sen muistan ja muistanpa vielä senkin, kun sinä
minua lukemaan opetit. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. Ha, ha, ha, kaikkipa sinä tiedätkin. NIILO. Selitä sinä, Helena, se asia. HELENA. NIILO. HELENA. Maltahan mieltäsi, Niilo hyvä. NIILO. HELENA (kokee hänestä irtautua). NIILO. HELENA. Niilo, Niilo, sinä et tiedä, mitä teet. Anna minun mennä. HELENA (erikseen). (Ääneen.) LOVIISA. HOPPULAINEN (tulee nuorten kanssa vasemmalta). NUORET. HELENA (erikseen). HOPPULAINEN. No, hei! Terve,
terve! HELENA. HOPPULAINEN. LOVIISA. HOPPULAINEN. LOVIISA. NIILO. LOVIISA. HOPPULAINEN. HELENA. Voi, he
eivät minua millään uskoisi. HOPPULAINEN. LOVIISA. Hyi, toki, hyi! NIILO. LOVIISA. Ha, ha, ha, tuopa vasta oli hyvä juttu, ha, ha, ha. LOVIISA. Ha, ha, ha (kumartaa). HOPPULAINEN. Kun on nainen puhemiesnä, niin on piru konttimiesnä. PELTOLA. NIILO. Totta se on, isäni. PELTOLA. USEAT. Hän on noiduttu. NIILO. LOVIISA. Siinä sen nyt kuulitte, isäntä (kumartaa). PELTOLA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. En ... ollenkaan! (Menee vasempaan.) LOVIISA. Rukkaset sait, Niilo. NIILO. PELTOLA. Kas niin, nyt hän meni tiehensä. VAPPU. Tuulemaan rupee. KIRSTI. Nostaa pilveä. LIISA. Uh, nyt tulee aika myrsky. MATTI. EERO. KALLE. Ja rajuilman noustessa. VAPPU. LIISA. Hyi, juostaan pakoon. HOPPULAINEN. No hei, mennään vaan. PENTTULA. LOVIISA. Minä--tulen. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. Kalmiston kohdalla! LOVIISA. Kalmiston kohdalla. (Menee jälleen vasempaan)
TOINEN KUVAUS. Perällä ovi, vasemmalla lavo. PENTTULA. KYLÄNMIES (kömpii ylös). PENTTULA. KYLÄNMIES. KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. Mutta, hyvä--, hyvä--
PENTTULA (kovemmin). KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. Muistakaa se, minä
olen kristitty ihminen. PENTTULA. KYLÄNMIES. ERÄS MIES OVENSUUSTA. KYLÄNMIES. MIES. Se on tietty. KYLÄNMIES. VÄKI OVENSUUSTA. Sen teemme. KYLÄNMIES. No, täytynee tähän sitten ruveta. Itse risti rikkomansa,
Itse kastoi kantamansa. Nukkua nukisematta." (Taukoaa) Nouse ylös, ähkystä olet päässyt. KYLÄNMIES (nousee). PENTTULA. Sinä tietysti, kukas muu. KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. PENTTULA. Mene tiehesi, hölmö! KYLÄNMIES. PENTTULA. KYLÄNMIES. No, noh, ei se mitään ole. PENTTULA. KYLÄNMIES. Niin, mennään, mennään. PENTTULA. (Menevät.) PENTTULA. Uh, mikä pöllö minä olin. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. Voi, jos tohtisin siihen luottaa. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. Ei kukaan, eikö niin? PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. Sen minä teen. (Ottaa pihlajan.) Hei lempi, heräjä lempi! LOVIISA. Herra siunaa, kuinka minä peljästyin! HOPPULAINEN (laulaa). PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. Sekö vaan,
vieläkin sanon. HOPPULAINEN. Oikein riivattu. LOVIISA. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN. Hyvästi, hyvin hyvästi portaille, mutta siitä nurin
niskoin! PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. (Ääneen) No, olkoon menneeksi. Palkalla en tingi. HOPPULAINEN. Soromnoo, yhdentekevä! PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. Täyteen, tietysti täyteen. HOPPULAINEN (lähenee vähän pöytää). PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. HOPPULAINEN. Tattis, mamma, sanoi Lotan Mikko. (Ryyppää) Vott, hyvä
on! PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. HOPPULAINEN. (Menee.) PENTTULA. KOLMAS KUVAUS. (Kehrää ja
hyräilee vilkkaasti.) MARIA (tulee sisään, lyhty ja maitorainta kädessä). No niin, mitäpä minä surisin sitten kun Luoja on lahjoittanut
mulle iloisen mielen ja terveen ruumiin. MARIA. HELENA. Jopa nyt jotakin! (Erikseen.) HELENA. MARIA. HELENA. MARIA. HELENA. MARIA. HELENA. Ole huoletta äiti, kyllä menen levolle, kun nukuttamaan rupee. HELENA. (Menee jälleen työlleen). HELENA. HELENA. ANTTI. Noin, anna kätesi tänne,
isä hyvä. ANTTI (syöden). Joutavia. HELENA. Kas noin, nyt on
hyvä. Noin, kyllä pysyy (istuu jälleen penkille). ANTTI. HELENA. Ei ole käynyt. HELENA. ANTTI. HELENA. ANTTI. HELENA. ANTTI. HELENA. ANTTI. HELENA. HOPPULAINEN (laulaa ulkona). "Piiput, piiput, piiput ja rassi,
Tulukset ja tupakkimassi. Tule tule, tule, naapuri tänne. Tala; lala, tala lala,
Tala lala lala." ANTTI. HELENA. HOPPULAINEN (pistää päänsä ovesta sisään). ANTTI. Tääll' ollaan. HOPPULAINEN (astuu sisään). (Antaa
Antille kättä.) No, moron, moron! Tikk neesan i poron, poron. ANTTI. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN. Pisto tuli, vaikk'ei pystynyt. ANTTI. HOPPULAINEN. ANTTI. HOPPULAINEN. No nälkä on, että näköä haittaa. HELENA. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN (ottaa pullon taskustaan, ryyppää ja tarjoo Antille). Skool
pruur, sanoi Svenpark hevoselleen. HELENA. HOPPULAINEN (katsoo häneen olkapäänsä yli). ANTTI. HOPPULAINEN. ANTTI. HOPPULAINEN. ANTTI. HOPPULAINEN (ottaa kalaa). ANTTI. Niin, kyllä Penttula on kuuluisa noita. HOPPULAINEN. ANTTI. HOPPULAINEN. No, olkoon päätetty,--tuossa paikassa mennään. (Ottaa
puukon pöydältä, ryyppää ja tarjoo Antille.) HELENA. (Ryyppää.) HOPPULAINEN. (Ottaa vielä
ryypyn.) (Nousee
pöydästä ja siunaa.) HOPPULAINEN. Kuulehan, Helena, tiedätkös, kuinka Tampereen kirkon kellot sanovat? HELENA. Kyllä tiedän. HOPPULAINEN. HELENA. Älkää joutavia puhuko. HOPPULAINEN. (Puhuu.) Eikös niin, Helena? HELENA. HOPPULAINEN (yhä Helenalle puhuen). (Näppää sormiaan ihastuksesta.) HOPPULAINEN. ANTTI. HOPPULAINEN (nousee). (Antille.) No, nyt olen valmis. HELENA (nousee). ANTTI. ANTTI. HOPPULAINEN. Puhu pukille, sanoi Sauna-Matti papille. HELENA. HOPPULAINEN. ANTTI. HELENA. HOPPULAINEN. ANTTI. HELENA. ANTTI. HOPPULAINEN. Kas niin, älä sure, Helena
kulta, saat nähdä, me olemme selviä miehiä huomenaamuna. ANTTI. (Menee.) HOPPULAINEN. ANTTI (ulkoa). HELENA (hämmästyneenä). (Vetää oven kiinni.) MARIA (tulee oikealta kynttilä kädessä). Helena--oletko siellä?--Helena!--Uuh, kuinka kolkko ja pimeä siellä on. Helena, Helena! (Sulkee oven.) No niin,--ei siinä mitään tavatonta ole. Vilusta koko
ruumiini värisee. (Lähestyy ikkunaa.) PELTOLA. Oikein arvattu! HELENA (nousee ja katsoo heihin kummastuneena). PELTOLA. HELENA. PELTOLA. HELENA. VANGINKULJETTAJA. Peijakas, kun vielä kysyy, mitkä rahat. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. Sinä juuri, sinä kelvoton sen teit. VANGINKULJETTAJA. HELENA. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. HELENA. Ei, se ei ole totta, aivan mahdotonta se on. MIEHET. HELENA. MIEHET. HELENA. PELTOLA. HELENA. HELENA. PELTOLA. Niin, onhan se, Jumala
meitä armahtakoon! ERÄS MIEHISTÄ. VANGINKULJETTAJA. MIEHET. PELTOLA. Malttakaa, minun käy häntä kumminkin sääli. HELENA. Kiitoksia, isäntä! PELTOLA. HELENA. VANGINKULJETTAJA. Siinä sen näette, kuinka pitkälle tuommoisten kanssa
sääliväisyydellä pääsette. PELTOLA. HELENA. HELENA. VANGINKULJETTAJA. Että ennättäisit karkuun, ha, ha, ha. PELTOLA. Ei, nyt kärsivällisyyteni jo loppuu. HELENA. PELTOLA. MARIA (tulee kammarista). PELTOLA. MARIA. Se on myrkyllinen valhe. HELENA (erikseen). PELTOLA. MIEHET. (Lähestyvät Helenaa.) MARIA. HELENA. PELTOLA. NIILO. Ole huoletta, Helena, he eivät saa sinulle mitään
pahaa tehdä, niinkauan kuin minä elän. PELTOLA. NIILO. MARIA. Sano heille,
että olet viaton. NIILO. HELENA (nousee äkisti). NIILO. HELENA. NELJÄS KUVAUS. (Helena istuu vuoteella, kahleissa. Iltayö.) HELENA. ÄÄNI. ÄÄNI. HELENA. ÄÄNI. Ystävä olen,--aukaise ikkuna. HELENA. ÄÄNI. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. Ooh,--kiitos siitä! HOPPULAINEN. Soromnoo, sanoi laukkuryssä. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. Vai niin. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN (erikseen). HELENA. HOPPULAINEN. Kyllä,--kyllä minä sanon. HELENA. HOPPULAINEN. Hm--noin, niinkuin märkä palaa. pienen nyytin). HELENA. HOPPULAINEN. HELENA (erikseen). HOPPULAINEN. (Ääneen.) Ole huoletonna vaan, ei
hän sen perille pääse. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. Hyvästi nyt, Hoppulainen. HOPPULAINEN. HELENA. Mieletön sinä olet, ellet ota. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. HOPPULAINEN. HELENA. (Sulkee ikkunan.) HOPPULAINEN (huutaa). VANGINVARTIJA (ovella). (Sulkee oven.) NIILO (erikseen). Hän valvoo, vaan on vaipunut ajatuksiin. NIILO. Vanginvartija minun laski. NIILO. HELENA. Säästä itseäsi ja minua, Niilo. NIILO. HELENA (erikseen). NIILO. HELENA (sortuneella äänellä). NIILO. HELENA (erikseen). NIILO. HELENA. Oi, Niilo! HELENA. HELENA (irroittuu hänestä). NIILO. HELENA (erikseen). HELENA (välttäen häntä). NIILO. Sitä en voi,--en voi, Niilo. Ooh--minä tukehdun! NIILO. HELENA. Herkiä jo, herkiä! Sinä et voi minua auttaa, Niilo. NIILO. HELENA. NIILO (peräytyy). HELENA. En voi,--en saata.--
NIILO. HELENA. NIILO. Sano, että olet viaton. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. Helena,--sanastasi riippuu meidän molempain
onni. HELENA. NIILO. HELENA (nousee ylös). HELENA. Niin,--aivan niin. NIILO. Ei, Helena, se on mahdotonta, sinä et ole sitä tehnyt. HELENA (on vaiti). NIILO. HELENA. Ei, ei, ei! Ei kukaan muu kuin minä. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. Ei mitään. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. NIILO. HELENA. VARTIJA. Aika on kulunut. NIILO. HELENA. (Pyörtyy.) VIIDES KUVAUS. (Tiheä metsäinen, viertävä seutu. Kirkkoon soitetaan ja
ihmistä kulkee perällä kirja kädessä vasemmalta oikeaan.) HOPPULAINEN (tulee laulaen vasemmalta säkki seljassa). Mutta mitäpäs siitä! (Katselee
syrjään.) Kas niin, nyt siitä huolesta
on päästy. (Lintu visertää.) (Kirkon kellot soivat.) Kirkkoon soitetaan. Ei! PENTTULA. Ilman vaan lystikseni. LOVIISA. PENTTULA. Minä kuulen. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. LOVIISA. PENTTULA. Se on eri juttu. LOVIISA. (Ääneen.) LOVIISA. PENTTULA. Niin, tietysti,--vasta sitten kuin isänne nukkuu. No, hiis! LOVIISA. PELTOLA. LOVIISA. Ei maar',--minun täytyy rientää tästä kirkkoon, ennenkuin pappi
saarnaan ehtii. PELTOLA. PENTTULA. Hyvästi, hyvästi! PELTOLA. PENTTULA. Älkää,--älkää sille kivelle istuko, täällä on parempi. PELTOLA. Sentähden pyytäisin nyt teiltä
neuvoa, koska kuulutte olevan varsin mainio toimittamaan varastettua
tavaraa takaisin tulemaan. PENTTULA. PELTOLA. PENTTULA. PELTOLA. Kaiketikin. PENTTULA. PELTOLA. PENTTULA. PELTOLA. PENTTULA. PELTOLA. PELTOLA. PENTTULA. Ei penniäkään. PELTOLA (erikseen). (Ääneen.) No, täytyneehän minun suostua. PENTTULA. PELTOLA. HOPPULAINEN (tulee kontaten pensaista oikealla). (Nostaa kiveä ja ottaa sen alta laatikon, jonka kantta hän
aukaisee.) Hei,
hurratkaa pojat! (Hyräilee.) PENTTULA. PELTOLA. No, ei uskoisi! (Nostaa kiveä.) PENTTULA. PELTOLA. Entä, jos ei niitä ole siellä ollutkaan. PENTTULA. HOPPULAINEN (tulee hyräellen säkki seljässä). PELTOLA. Päivää, päivää! HOPPULAINEN (laskee pussinsa maahan.) Kehloa
ei saa sievempää, ei jauho uurre eikä suu. PELTOLA. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN (hyräilee). PENTTULA. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN. Minne, kunne pyöräkkö. (Hyräilee.) HOPPULAINEN. No, nyt minä kummia kuulen. PELTOLA. HOPPULAINEN. PELTOLA. Sinä et ymmärrä. HOPPULAINEN. PENTTULA. Älä saata minua vimmaan, mies. Oma suu tikanpojan surma. PELTOLA. Kirkkoväkeä, Niilo, Loviisa y.m. PELTOLA. HOPPULAINEN. KIRKKOVÄKI. HOPPULAINEN (hyppää kivelle). Navetsuu, sanon minä. (Alas kiveltä.) HOPPULAINEN. »Mik' on raha, tavara. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN. Konna, heittiö, varas! HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa. PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. Joutukaa, ennenkuin
hän karkaa käsistämme! HOPPULAINEN (sieppaa pussin selkäänsä). PELTOLA. PENTTULA. Minä sen teen, ja minä sen vastaan. HOPPULAINEN (katselee kyyrysillään toisen turhaa työtä, hyppelee ja
hyräilee mielissään). PENTTULA. HOPPULAINEN. PENTTULA. HOPPULAINEN. (Peltolalle.) HOPPULAINEN (pyörähyttää Penttulan pois). PELTOLA. Aivan oikein! KIRKKOVÄKI. Ihan samat. NIILO. PELTOLA. KIRKKOVÄKI. Se on oikeus ja kohtuus. PENTTULA. Ha, ha, ha. NIILO. Se on täyttä totta. Leikki on tästä kaukana. PENTTULA. KIRKKOVÄKI. PENTTULA. NIILO. Nyt me sitä vaadimme. PENTTULA. NIILO. PENTTULA. NIILO. PENTTULA. Tehkää se,--tehkää! HOPPULAINEN. Hyi, oikein jo selkääni karmii. NIILO. PENTTULA. NIILO. PENTTULA. HOPPULAINEN. NIILO. Tunnusta, niin hellitän kohta. PENTTULA. NIILO. PENTTULA. Kaikki, jos vaan säästät henkeäni. NIILO. PENTTULA. Oi, voi! Päästä ensin. KIRKKOVÄKI. NIILO. PENTTULA. NIILO. PENTTULA. Minä--minä sen tein. HOPPULAINEN. NIILO. PELTOLA. PENTTULA. Armahtakaa minua, minä rukoilen teitä,--älkää sitoko minua,--
Jumalan tähden--ettehän vaan aikone viedä minua kruununmiesten käsiin? NIILO. Se on tietty. Armahtakaa, armahtakaa! PENTTULA. NIILO. Ylös, mies! PENTTULA. Ooh--minä olen hukassa. HOPPULAINEN. NIILO. HOPPULAINEN. PENTTULA. Niin, onhan tässä. PELTOLA. KAIKKI. Ei,--se olisi konnamaista. MARIA. MARIA. (Istuu toiselle kivelle.) ANTTI. Tee tuo. MARIA (lukee). (Puhuu.) Kuule, Antti! ANTTI. MARIA. ANTTI. HELENA. MARIA. Isä, äiti! MARIA. ANTTI. HELENA. Totuus on tullut ilmi, isä. ANTTI. HELENA. HELENA. HELENA. MARIA. Ah, minä jo aavistan. ANTTI. HELENA. MARIA. ANTTI. Tyttö, tyttö! HELENA. ANTTI. HELENA. ANTTI. HELENA. PELTOLA. Minä pyydän sinua--
ANTTI. PELTOLA. NIILO (erikseen). ANTTI. Karitsamme, joka sitä paitse on ainoamme. PELTOLA. ANTTI. PELTOLA. HELENA. PELTOLA. NIILO. NIILO. HELENA. HOPPULAINEN (tulee iloisesti juosten vasemmalta, pysähtyy äkkiä
nähdessään Niilon syleilevän Helenaa; käy totiseksi). ANTTI. HOPPULAINEN. Hyvä juttu, sanoi Sumeili, kun
selkäänsä sai. PELTOLA. HOPPULAINEN. ANTTI. Niin,--älä pane pahaksesi, veli kulta. HOPPULAINEN. HOPPULAINEN. HELENA. NIILO. PELTOLA. Oikein, Niilo! ANTTI. HOPPULAINEN. Juuri niin! Vielä vain! No, johan nyt! HOPPULAINEN. MUUT. HOPPULAINEN. MUUT. Sano, sano! HOPPULAINEN. [1883.] ANNA (20-vuotias), hänen tyttärensä. MAUNO. OLLI, talonpoika. MATTI, tukkimies. KYLÄLÄISIÄ. ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. MAUNO: [Kirj. ja sävelt. Kust. Killinen.] "Pium, paum! Ja sydänkäpyänsä tuudittaa. Pium, paum! Pium, paum! Pium, paum! onni häilyää,
Se luopi valoa ja pimiää. Pium, paum! EERO. Kas niin, eikös jäänyt Olli kolmannen kerran myllymatiksi. Voi mun
rakas--
OLLI. Vaiti siinä. Minä en kärsi tällä hetkellä leikkiä, tiedä se. EERO. Hei, hei! Ethän puske kumminkaan. Voi, mun rakas myllärin',
jauhapas mun pussini--
OLLI. EERO. LEENA. EERO. LEENA. Ei siitä vahinkoa. OLLI. EERO. LEENA. En mitään. OLLI. Parasta onkin, kun olet vaiti. MAUNO. Siltä tuntuu. ANNA. Anna kiikun olla, Mauno. MAUNO. ANNA. Itse pääsen niin ylös, kuin ikänä haluan. LEENA. Herkeä jo, Anna, muutoin pyörryt kohta. ANNA. Minäkö kiikkumisesta pyörtyisin. MAUNO. Nyt on niin ihana ilta. OLLI. MAUNO. Mitä tarkoittaa Olli? OLLI. MAUNO. (Kiikkuu jälleen.) OLLI. Se oli oikein. MAUNO. ANNA. OLLI. MAUNO. On, mitä on, se ei kuulu tähän. EERO. OLLI. MAUNO. OLLI. OLLI. EERO. OLLI. EERO. OLLI. ANNA. EERO. OLLI. EERO. ANNA. Parasta on olla kysymättä. OLLI. ANNA. OLLI. ANNA. MAUNO. No, kuinkas muuten. ANNA. ANNA. MAUNO. EERO. Elli siellä jo huutaa lehmiä kotiin. OLLI. EERO. OLLI. ELLI (niinkuin ennen). EERO. ERÄS KYLÄLÄINEN. En minä vaan Ollin sijassa olisi hennonnut olla niin
kova tuommoista nättiä tyttöä kohtaan kuin Elli on. MAUNO. En minä liioin. EERO. Ja otti perinnön. OLLI. MAUNO. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja
purjetuuli--
OLLI. EERO. MATTI (yhä korttia lyöden). Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja
purjetuuli--
ERÄS KYLÄLÄINEN. OLLI. MAUNO. EERO. MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli--
EERO. ELLI (niinkuin ennen). EERO. ERÄS KYLÄLÄINEN. OLLI. Ja terve myöskin. MATTI. (Paiskaa
kortin kivelle.) Tuossa, nosta valttirouva, tuossa kuningas ja tuossa
ässä. Kas niin, minä pelin voitin. KÖÖRILAULU (kuuluu etäämpää). Ja selällä nousi tuuli. Ja hukkuvan mun luuli. EERO. MAUNO. Ne ne vissiinkin ovat. KÖÖRILAULUA (kuuluu jo vähän likempää). EERO. MAUNO. ERÄS KYLÄLÄINEN. MATTI. MUUT. Emme viitsi enään. MAUNO. ANNA. Joka ei uskalla, hän olkoon vaatimatta. MAUNO. KÖÖRILAULU. OLLI. ANNA. OLLI. ANNA. OLLI. Ylpeä kuin pakana. KÖÖRILAULU (etenee). OLLI. MATTI. OLLI. Kuulehan, elä mene vielä. MATTI. No, niin. OLLI. MATTI. OLLI. MATTI. OLLI. MATTI. OLLI. Hss, hiljaa! Joku tulee. (Menee vasempaan.) MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. (Menee
perälle päin.) Kas, Eero, pianpa sinä palasit. EERO. MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. (Menee
oikeaan.) EERO. Jestapoo, kuinka sievä ja soma hän on. [Kirj. ja sävelt Kust. Killinen.] (Lehmä mörisee.) Niin, Omena piikani, niin! Sano vaan. Ilman vaan narrasin. (Lehmä mörisee
taaskin.) Vai, jo sinä taaskin
pusket Kultaruusua. Hyi, sinua! ELLI. No,--kuka se on? EERO. ELLI. EERO. Arvaa ensin. ELLI. EERO. Erehdys, ja (suutelee Elliä poskelle) rangaistus. ELLI (nauraen). EERO. EERO. Erehdys, suuri erehdys, ja--
ELLI (riistäytyy irti ja hyppää ylös). (Kääntyy nyreänä selin Eeroon.) EERO. ELLI. EERO. Elli, armas Elli, leikkiähän se vaan oli. ELLI (pyyhkii silmiään). Vaivaista leikkiä. Pilkan tekoa. EERO. No, Elli, kuka nyt tyhjänpäiväistä asiaa noin pahakseen panee. ELLI (yhä selin). EERO (ottaa Elliä olkapäistä ja koettaa katsoa häntä silmiin
vasemmalta). Tui-tui! Etkö mene,--etkö--etkö? Tui-tui! Tui-tui! Tui-tui! ELLI. EERO (hieroo poskeaan). Ai, ai, ai, ai! ELLI (kääntyy päin, nauraen). Siinä sen sait. EERO. ELLI. EERO. ELLI. Sittenpä en lepy. EERO. No noh, Elli, elähän nyt taas. Minä lupaan. ELLI (kääntyy päin). ELLI. EERO. ELLI. EERO. Oho, sanoi outo olutta. ELLI. EERO (ottaa häntä kiinni). (Laulaa.) [Kirj. ja sävelt. Kust. Killinen.] ELLI. Hah, hah, haa! Hah, hah, haa! EERO. ELLI. EERO. ELLI. EERO. ELLI. Mitä vielä. Ei se tarpeellista ole. EERO. Mutta se potkii. ELLI. Elä pelkää. EERO. Ei ole takeita. ELLI. ANNA (tulee vasemmalta, kimppu ruiskukkia kädessä). Laulelkoot he
siellä ja telmikööt, minua se ei huvita. Mauno on tosiaankin käynyt ylpeäksi. Ottakoon vaan
Ellin, hyvin sopivatkin yhteen. ELLI (karjapihasta). No, voinhan
sitä välttääkin. ANNA. EERO. ANNA. EERO. ANNA (hetken kiikuttuaan). ELLI. EERO. ANNA. ANNA. (Juotuaan.) Sinä teet
minusta pilkkaa, Anna. No, arvasinpas. Tänne sinä
karkasit. MAUNO. ANNA. Ilman vaan. MAUNO. ANNA. Ei minua haluta. MAUNO. Voi, Helsinki! Tule pois joukkoon, Anna. ANNA (kääntyy pois välinpitämättömänä, hyräilee ja poimii kukkia). MAUNO (lähenee ja katsoo häntä silmiin). ANNA. MAUNO. Siitäkö minä välittäisin. MAUNO (heittäytyy kivelle). No, sitähän minäkin. ANNA (istuu kiikkuun, hyräilee ja järjestelee kukkia). MAUNO. Eikös niin, Anna? ANNA. MAUNO. Hei, hei, sitä kopeutta! ANNA. Se sopisi
paljon paremmin. MAUNO (hyppää ylös). ANNA (kiikkuu, hyräilee). MAUNO (lähemmäksi). ANNA (hyräilee, eikä ole kuulevinaan). MAUNO. ANNA. Oikein arvattu. Sentähden juuri. MAUNO. ANNA (kiikkuu). MAUNO. ANNA (hyppää alas kiikusta). MAUNO. EERO (kiipee jäljessä, puukko ja pajun oksa kädessä). ANNA. ELLI. Tietysti. ANNA. ELLI. ANNA. ANNA. ELLI. Voi, herra, kuinka hauskaa. Mutta--
ANNA. ELLI. Sinä itse, Anna? ANNA (siiviloitsee jo maitoa). ELLI. ANNA. Elä sano. EERO (puhaltaa pajupilliin). (Veistää vielä.) ANNA. ELLI. ANNA. ELLI. Kiitoksia, tuhansia kiitoksia! (Rientää perälle.) EERO. No, no, Elli, väntas nu, elä minua jätä. ELLI. (Juoksee vasempaan.) ANNA (siiviloitsee). (Siiviloitsee.) Ja hyvä onkin niin. (Menee aittaan.) ANNA (tulee tuvasta). MAUNO. ANNA. MAUNO. Ellei siellä, niin totta muualla. ANNA. MAUNO. ANNA. MAUNO. ANNA. MAUNO. ANNA. Ha, ha, ha! ANNA. Välimme on siis selvä. MAUNO. Selvä kuin päivä ja musta kuin yö. (Aikoo lähteä.) ANNA. MAUNO. No, eikö ole totta? Parempi vaan, kuta pikemmin hän tästä kurjuudesta pääsee. ANNA. Kuuletko, anna tänne airot. MAUNO. ANNA. Mauno, sinä varsin menet henkeäsi kaupalle. MAUNO. Jää tänne, illallinenkin on jo kohta valmis. MAUNO. Ha, ha. (Menee oikeaan.) ANNA. Nauraa ehkä siellä
nyt pelvolleni. OLLI. ROINILA (sytyttää piippuansa). OLLI. ROINILA. Niin teki. OLLI. Ja peljästyi, kun huomasi meidät. Siltä se näytti. OLLI. Paha merkki. OLLI. ROINILA. Eipä uskoisi. Tuskin kymmentäkään. OLLI. ROINILA. OLLI. Rohkea rokan särpii, sanotaan. ROINILA. Olisi tuo vähän. OLLI. ROINILA. No, kuinkas muuten. OLLI. ROINILA. OLLI. OLLI. Ei tiedä. Rakkaus on kuuro ja sokea. ROINILA. OLLI. ROINILA. Hm. (Puhaltaa savua.) OLLI. Vaikka minulle. ROINILA. Ole nyt. OLLI. Ei maar',--oikein totta. ROINILA. Niin; kai, kai! OLLI. ROINILA. OLLI. ROINILA. OLLI. Ja mitä vielä. ROINILA. OLLI. ROINILA. En minä vastaan ole. OLLI. ROINILA. Kyllä minun puolestani. OLLI. Sanasta miestä, sarvesta härkää. ROINILA. Aivan niin. Sanasta miestä, sarvesta härkää. OLLI. ROINILA. Tuskin hän sen tekee. Anna on järkevä tyttö. OLLI. ROINILA. OLLI. OLLI. ROINILA. (Rykäsee.) MAUNO (aitasta). (Esille.) ROINILA. MAUNO. Mutta mitä sillä tarkoitatte? (Erikseen.) MAUNO (erikseen). ROINILA. Kysyn, mitä on tehtävä sille palvelijalle. MAUNO. ROINILA. MAUNO. ROINILA. MAUNO. OLLI. MAUNO. Hiljaa, Mauno, oletkos järjeltäsi. MAUNO. OLLI. MAUNO. ROINILA. Mitä tyhjästä riidasta ja pitkistä puheista. MAUNO. ROINILA. MAUNO. Koetellaan, sanon minä. OLLI. MAUNO. OLLI. Se, joka asian tietää. MAUNO. No, olkoon! OLLI. MAUNO. OLLI. Anna se on, jos tietää tahdot. MAUNO. OLLI. ROINILA. MAUNO. Anna Ollin morsian. OLLI. MAUNO. ROINILA. Hillitse luontoasi, mies. MAUNO. Hyvä juttu. Sen teen. (Menee aittaan ja jättää
oven auki). ROINILA. OLLI. MAUNO (aitassa). Lennä ja pala! ROINILA. OLLI. Ai, aih! voi, voih! MAUNO (pysähtyy portilla). No hyvä. Se minulle
mieleen. OLLI (kömpii ylös). MAUNO. ROINILA. Mene tiehesi siitä, hullu. MAUNO. (Kääntyy menemään.) OLLI. Niin, tietäähän sen. Kyllä pohjalainen puukkoineen tappelussa aina
sankari on. MAUNO. (Menee
vasempaan.) ROINILA. ANNA (tulee sisältä). OLLI. Tuo Mauno, pakana, oli minun vähällä tappaa. (Hieroo
käsivarttaan.) ANNA. OLLI. ROINILA. ANNA. ROINILA. ANNA. No, johan te nyt vallan, isä. ANNA. ROINILA. ANNA. ROINILA. Sepä nähdään. ANNA. ROINILA. Nyt minä jo vimmastun kohta. ANNA. Mitä riitelemme, isä, suotta. Jätä ennen koko tuuma. ROINILA. ANNA. Ei, mahdotonta se on. ROINILA. On kuin onkin. ANNA. Ja näin äkkipikaa. ROINILA. Huoli sinä siitä. OLLI. Pyörtyy, totta
maarin. ANNA. ROINILA. Ties Jumala, mihin hän lie mennyt. ANNA. Onhan se. OLLI. OLLI. ROINILA. ANNA. Kerropa vieläkin, Olli. OLLI. Lennä ja pala. ANNA. ROINILA. Vallan hyvin. (Ollille.) OLLI. Hm. ANNA. ROINILA. Eihän nyt kumminkaan. ANNA. (Menee aittaan.) ROINILA. OLLI. ROINILA. On kyllä se totta. EERO. OLLI. EERO. ROINILA. OLLI. EERO. OLLI. ROINILA. Ei hän kuule enää. OLLI. Pahuus. ROINILA. Minkä sille hunsvotille tekee. OLLI. Ja puukottaa hänen. Sen hän pian tekee. ROINILA. Syyttäköön Eero silloin itseään, jos niin käy. OLLI. Ei, kotiin täytyy mennä, nyt on jo myöhä. ROINILA. (Menee tupaan.) OLLI. Hynttäntyy ja purjetuuli, merimiehiä ollaan. (Haukottelee.) OLLI. MATTI. OLLI. Ei, elä vielä maata mene. MATTI. OLLI. MATTI. OLLI. Huoli sinä siitä. Juokaa ja juokaa
oikein. MATTI. OLLI. Ja sitten tapelkaa. MATTI. Syntyy se sekin. OLLI. Se on, näet, juuri pääasia. No, tule nyt. MATTI. Tullaan. (Menevät vasempaan.) ANNA (tulee hetken kuluttua aitasta). KÖÖRILAULU. ANNA. ANNA. Tänne poikkeemme, miehet, tänne. ANNA. Se on Maunon ääni. MAUNO. Hih vaan, hih! Räyhäävät ja pauhaavat, Maunon ääni ylinnä.) Ryyppää veljeni,
ryyppää! Vastaa, jos kieli suussasi
kääntyy. ANNA. MIEHET. ANNA. Pois täältä, pois! MAUNO. MIEHET. MAUNO. Ei vielä. ANNA (vavisten vihasta). Jo nyt riittää. MAUNO. ANNA. Se ei ole totta, sinä valehtelet, sinä--
MAUNO (jatkaa edelleen). Onkos lystiä, kun minä laulan,
Kun minä laulan, kun minä laulan,
Onkos lystiä, kun minä laulan. ANNA. (Puhkee itkuun.) (Esirippu alas.) TOINEN NÄYTÖS. (Sama paikka. ELLI. LEENA. Kovinpa sinä nyt surullisia laulelet, Elli. ELLI. LEENA. ELLI. LEENA. Sanos muuta! (Taas äänettömyys.) ELLI. LEENA. En ollenkaan voi arvata. ELLI. LEENA. Outoa tuo tosiaankin on. ELLI. LEENA. ELLI (kiivaammin). Niin, ei sekään mahdotonta ole. ELLI. ANNA. ELLI. LEENA. Eihän sitä voi varmasti päättää, mutta niin vaan arvelen. ELLI. LEENA. ELLI. Niin varoitittehan, se on tosi. LEENA. Eläs vielä. ELLI. Ovatko ne tosiakaan, eihän sitä tiedä. LEENA. ELLI. LEENA. ELLI. ANNA. Johan sinä nyt vallan, Elli. LEENA. Vielä vain, eihän ne arvon niin hulluja olleet, että menivät
sinne sekaantumaan. Kiittivät, kun pääsivät pois. ELLI. LEENA. ANNA. LEENA. LEENA. Ei ole. ROINILA. En ymmärrä, mitä tästä on
ajatteleminen. (Kävelee edestakaisin.) ROINILA. ROINILA. ELLI (epäillen). ROINILA. ROINILA. ELLI (hiljaa). En mitään. ROINILA. Ei,
päin mäntyyn käy tässä kaikki. (Katsoo Annaan.) ROINILA. ANNA. ROINILA. ANNA. ROINILA. (Istuu.) ANNA (menee tupaan). ROINILA. (Pyyhkii
otsaansa). Mutta mitä vielä. LEENA. ROINILA (juo kauvan ja nielee pitkään). (Pyyhkii suutaan.) Hapanta sekin oli. LEENA. Ei maar olekaan. Jaaah, tuskinpa niinkään
hyvää. Se on vissi, kuin amen kirkossa. ROINILA. Sanot, mitä sanot, mutta hapanta se vaan on. LEENA. ROINILA. LEENA. ROINILA. LEENA. (Itkee.) ROINILA (jamaten). Niin, voi, voi! Kas tätä nyt. Jo on muka syytä itkeä. LEENA. ROINILA. En mä viitsi. LEENA. Vai niin, vai yhtä se on. Eipä ole pitkältä köyriin, eipä ole. ELLI. LEENA (itkien). ANNA (tulee tuvasta). ROINILA. Niin, kaiketi! ANNA. Elä huoli olla milläsikään, Leena. ROINILA. ANNA (hymyilee). ROINILA. ANNA. Eerosta. ELLI. No, Jumalan kiitos. ROINILA. OLLI. ROINILA. OLLI. Sama juuri. ROINILA. OLLI. Ei sinne päinkään. ROINILA. Emme mitään. ANNA. OLLI. ROINILA. ELLI. ROINILA. OLLI. ROINILA. Niin, herra nähköön, se on vallan surkea. ELLI. ROINILA. OLLI. Ei, Se on pahempaa, paljon
pahempaa. ROINILA. ROINILA. Sannasta minä viis. OLLI. OLLI. ROINILA. No, niin, niin. OLLI. Sano se jo
kerrankin. OLLI. ELLI (putoo alas). LEENA. ROINILA. Ei! ROINILA. Se on Eeron. LEENA (lähestyen). Ja aivan märkä. ROINILA. OLLI. ROINILA. SANNA. Niin, eikö ole totta? LEENA. ROINILA. SANNA (jamaten). Asiaan, asiaan! ROINILA. SANNA. LEENA. ROINILA. Jatka, jatka! SANNA. ANNA. OLLI. ROINILA. LEENA. Niin, lakki? SANNA. ROINILA. SANNA. ELLI. SANNA. OLLI. ROINILA. SANNA. Niin, lakki! LEENA. Hoh, hoi! Siinä nyt maksoi palkan. OLLI. ANNA. Itse voit olla koira. OLLI. Suuri lurjus, hunsvotti--
SANNA. ROINILA (nousee). En ymmärrä, mitä tästä pitää ajatella. SANNA. Niin, kyllä
sen Anttikin muistaa, että minä niin sanoin. ANNA. ROINILA. Niin, eihän se puhumisesta parane. LEENA. SANNA. Ilman minutta--
ROINILA. SANNA. ROINILA. SANNA. Vai niin, vai vallesmanniin. (Istuu.) Ohho,
täytyy sitä vähän huoatakin. (Erikseen.) (Rykii; ääneen.) Arvaa sen, tämmöisen matkan kun saa
kävellä. ROINILA. Nuttuani minä pyysin. ELLI (on kuin houreissa). ROINILA. ELLI. Enhän minä muista. ROINILA. ELLI. SANNA (erikseen). OLLI. SANNA. ROINILA. Mitä te joutavia. No, Elli, eikö nuttua löydy? OLLI. OLLI. SANNA. OLLI. Noh, kiiruusti nyt! ROINILA. OLLI. SANNA. LEENA (tuvasta). Yhtä ja toista. (Erikseen.) (Ääneen.) (Katsoo Annaan, joka häntä
ei huomaa, ja jatkaa kovemmalla äänellä.) ANNA. Niin, ehkä on parasta. SANNA (erikseen). Ehkä on parasta, ehkä on parasta! Antaahan olla. (Ääneen.) (Mutisee mennessään.) (Vasempaan.) ELLI. ANNA. Mutta ei, mitä kuvittelemme turhia, unta se
ei ole. ELLI. (Itkee.) ANNA. ELLI. ANNA. ELLI (erikseen). (Menee tupaan.) ANNA. (Hetken ääneti.) Kiivas, hurja, raivokas, mutta
murhaaja ei. Ei ikipäivinä, ei!--Hiljaa, siellä tulee joku. ANNA. Mauno--sinäkö se olet. No, nythän kaikki selvenee. MAUNO. ANNA. MAUNO. Niin juuri, hirtetyksi. ANNA. MAUNO. Anna, tämä on eron hetki. MAUNO. ANNA. Pois minusta, pois! MAUNO. Suo minulle anteeksi,
Anna, sitä vaan pyydän. ANNA. MAUNO. ANNA. ANNA. MAUNO. ANNA. No niin, minä teen niinkuin tahdot. Jää
hyvästi, Anna! ANNA. OLLI (viheltää loitompana). ÄÄNIÄ. Tääll' ollaan. OLLI (niinkuin ennen). ANNA. Onneton, kuuletko, he tulevat. MAUNO. No, antaapa heidän tulla. ANNA. OLLI (niinkuin ennen). ÄÄNET. Kyllä. Kiinni hän nyt joutuu, ei auta mikään. MAUNO. Hyvästi, Anna! ANNA. MAUNO. Ei hätää. OLLI. Joutukaa, miehet! ÄÄNET. MAUNO. ANNA. Tule, tule, Mauno, joudu! MAUNO. Ei, elä pyydäkään! OLLI (niinkuin ennen). ANNA. Nyt he jo ovat täällä. ANNA. Et, sitä et tee, koska tuskaani et sääli. MAUNO. OLLI. ANNA. OLLI. Maunoa, tietysti, ketäs muuta. ANNA. OLLI. ANNA. OLLI. ANNA. Olen. OLLI. ANNA. En. Sepä merkillistä. ANNA. OLLI. ERÄS MIES. ROINILA. OLLI. ROINILA. OLLI. On kuin onkin. OLLI. ROINILA. OLLI. ROINILA. OLLI. ROINILA. ERÄS MIES. No, Olli, jopa sinä nyt peräti. ROINILA. OLLI. ROINILA. Tuo on hävytöntä. OLLI. ROINILA. ENSIMMÄINEN MIES. No, sanokaas muuta. TOINEN MIES. KOLMAS MIES. Järjettömiä hän puhuu. ENSIMMÄINEN MIES. TOINEN MIES. ROINILA. Parasta on. (Menee tupaan.) OLLI (erikseen). ANNA. OLLI (väijyy oikealta). OLLI. Niin, jäin teitä odottamaan. ROINILA. OLLI. ROINILA. Merkillinen mies. OLLI. ROINILA. ANNA (hiljaa). OLLI. ROINILA. OLLI. ANNA. Anteeksi, isä, anteeksi! ROINILA. Oikeinhan
se vapisee. ANNA. ANNA (hämmästyen). ANNA. ROINILA. Siinä nyt näet, Olli. (Mutisee
mennessään.) OLLI. ANNA. Kuinka isä tahtoo. OLLI. Jeeperi, pianpa se kävikin. ANNA. OLLI. ANNA. En--en ikinä. OLLI. ANNA. Mene niemelle, Olli! OLLI. ANNA. OLLI. Peijakas, sinä olet oikeassa. (Katsoo Annaan.) (Menee oikeaan.) ANNA. Mene,--mene iäksi! MAUNO (koputtaa ovea). ANNA (kavahtaen). MAUNO. ANNA. Jos kiiruhdat, niin voit heitä välttää. MAUNO. ANNA. MAUNO. ANNA. MAUNO. ANNA. MAUNO. ANNA (tointuen). MAUNO. ANNA. Niin, tietysti, etkö sitä kohta ymmärtänyt. MAUNO. ANNA (vaipuu kivelle). (Esirippu alas.) KOLMAS NÄYTÖS. (Sama paikka. ROINILA. ANNA. Ei, ei! ROINILA. ANNA. Niin, lupaukseni! En ollut silloin täydellä järjellä, kun sen
annoin. En totisesti ollutkaan. ROINILA. ANNA. Mitä tarkoitat, isä? ROINILA. ANNA. ROINILA. Siinä se nyt oli. ANNA. En voi muuta. ROINILA. ANNA. ROINILA. Ei totta totisesti, tämä ei kelpaa. ANNA. ROINILA. ANNA. ROINILA. LEENA. ROINILA. ELLI (kulissien takana). Kas niin. Kiitoksia nyt vaan, Paavo. Noin. Hyvästi,
hyvästi! LEENA. ELLI. Elkää riidelkö, Leena, minulla on hyviä uutisia. ROINILA. ELLI. Eero elää. ROINILA. ANNA. LEENA. ELLI. ANNA. Voi--ellet vaan erehtynyt. ELLI. LEENA. ELLI. ELLI. No aivan. ELLI. Ehkä on hän jo kohta
täällä. LEENA. ANNA. ANNA. LEENA. Eihän sitä
tiedä. ROINILA. LEENA. ROINILA. ANNA. ROINILA. ANNA. ELLI. LEENA. ROINILA. Hän hourii. ANNA. Niin, te ette tiedäkään. LEENA. ROINILA (jamaten). Niin, suojeliko! SANNA (läähättäen). ROINILA. SANNA. Tuolla, tuolla! (Puhaltelee ja pitelee sivuistaan.) ROINILA. SANNA. ROINILA. SANNA. Maantietä, maantietä. ROINILA. SANNA. Eikä,--ei! ROINILA. SANNA. Herra siunaa, kuka tässä vainaasta puhuu? ROINILA. Kyllä, kyllä.--Soo--vai hän siellä tuleekin. No, se on toinen
asia. ANNA. SANNA. On kuin onkin, se koijari. Takaan minä Ollin. ROINILA. Kas poikaa. SANNA. No, sinne vaan. Viisas mies, mahdottoman viisas mies, tuo Olli. Niin,
niin, tyttö! ROINILA. SANNA. ROINILA. SANNA. LEENA. SANNA. Niin, Ollihan sen teki. ELLI. SANNA. Johan nyt. (Töminää
kuuluu.) LEENA. ANNA (vavisten). OLLI. ERÄS MIES. Näin koreasti me vaan miestä viemme, näin. OLLI. MAUNO. OLLI. Niin, kyllä sen uskon. MAUNO. OLLI. Ha, ha, ha, oikein naurattaa. MAUNO. ROINILA. Mauno, ilmoita meille totuus? MAUNO. OLLI. SANNA. MAUNO. LEENA. Siinä sen nyt kuulit, Elli. SANNA. SANNA. MAUNO. SANNA. OLLI. ANNA. ROINILA. OLLI. Ja minä aloitan. SANNA. Kas, se minulle mieleen. ROINILA. Sinä et tiedä. OLLI (peljästyy). MIEHET. OLLI. Hän karkaa käsistämme. MIEHET. OLLI. Vielä vain. Eihän se ole mahdollista. SANNA. LEENA. ELLI. SANNA. Herra siunaa,--niin, eläviksi ihmisiksi heitä ihan voisi luulla,
--sen minä parhaiten tiedän. Niissä on aina paras merkki. ROINILA. Jopa nyt jotakin. SANNA. No, kas! Kun
kerrankin--
OLLI. Sepä se juuri on, jota en minäkään
ymmärrä. ENSIMMÄINEN MIES. TOINEN MIES. ROINILA. Vai niin. LEENA. Antakaa, minä sen teen. (Leena, Elli ja miehet menevät tupaan.) SANNA (erikseen). (Rykii ääneen.) ROINILA. OLLI. Tiesi, mitä hänellä lie mielessä. ROINILA. Suotta se on. Kas
tuossa kumminkin löysin. MAUNO. Se on oivallinen. SANNA. ROINILA. SANNA. (Erikseen.) (Menee tupaan.) ANNA. MAUNO. OLLI. (Sitoo.) ANNA. Isä, elä salli! ROINILA. Niin, Olli, onkohan tuo tarpeellista? OLLI. Vaivaista uskollisuutta. MAUNO. Sanos muuta. ROINILA. OLLI. Mitä tyhjää. ANNA. OLLI. ROINILA. Hän on sairas ja hourii. ANNA. OLLI. Ha, ha, ha, en voi sinulle
muuta kuin nauraa. Ole huoletta, tyttöseni. MAUNO. Sen uskon. ANNA. No, hyvä! MAUNO. OLLI. ROINILA. ANNA. OLLI. MAUNO. Hm.--Totta on alku ja loppu, mutta keskiväliä en takaa. OLLI. Puhu selvemmin. MAUNO. OLLI. Ja suojeli sinua minulta. ANNA. Niin on,--minä rakastan häntä. MAUNO. ANNA. MAUNO. Anna, sano vielä kerran
nuo sanat. ANNA. MAUNO. OLLI. ROINILA. MAUNO. ANNA. ANNA. MAUNO. Erehdystä kaikki. ANNA. Isä, kuulitko, Mauno
on viaton. ROINILA. OLLI. Se ei ole totta, ei ikipäivinä. Miehet, hoi! SANNA. Jo ollaan, jo! OLLI. ROINILA. Mikä hävytön syytös. SANNA. No, ei kiitetä. MAUNO. OLLI. Molemmat, sanon minä. SANNA. MAUNO. OLLI. ROINILA. OLLI. ANNA. Mauno, lähtekäämme! ROINILA. OLLI. Mars, tielle nyt! SANNA. ELLI. ROINILA. Pian se nähdään, onko Eero vai joku muu. EERO (niinkuin ennen). ELLI (riemulla). OLLI. LEENA. (Rientää tupaan.) Kummitus. Herra siunatkoon ja
varjelkoon, kummitus se on, ettekö näe. Pappia, pappia, pappia! EERO (pysähtyy). MAUNO. SANNA. ROINILA. ROINILA. ROINILA. ELLI. EERO. Ja enkelitten pariin. Juuri niin minustakin tuntui, kun näin
sinut, Elli. ELLI. Vielä vain. Ei vähääkään. EERO. No, arvasinhan sen,
--ne puhuvat ihan toista. ELLI. Vähät niistä. EERO. ELLI. EERO. ELLI. EERO. ELLI. EERO. Turhaa huolta. ROINILA. EERO. No, kas! Tuossa se on. ROINILA. MAUNO. OLLI. Ei, kyllä se minun huostassani
nyt pysyy. OLLI. ROINILA. EERO. OLLI. MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, merimiehiä ollaan. OLLI. MATTI. OLLI. MATTI. OLLI. Liian vähän. Hynttäntyy ja purjetuuli--Hynttäntyy ja purjetuuli--
SANNA (on uteliaana kuunnellut keskustelua). Lurjus, heittiö! Minä sinut tapan. MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli,
hynttän tynttän--
OLLI. SANNA. Herra ihme, nyt minun silmäni aukenevat. EERO. ROINILA. EERO. Minkäs sille tein. SANNA. EERO. Aivan oikein. MATTI. Niin se oli. Juuri niin. SANNA. ROINILA. Et yhtään. Et tippaakaan. Ha, ha, ha. SANNA. OLLI. (Matille.) SANNA. MATTI. Piti, piti, piti, piti! OLLI (yhä väistyen). MATTI. SANNA. MATTI. Ja minä autan. Varos nyt, mies, silmäkultiasi. OLLI. SANNA. (Pakenee
vasempaan.) SANNA (jäljessä). Muistat sinä, ketä olet lyödä uhannut, sen lupaan. Entä minä sitten, entä minä. Muistat sinä, Olli, muistat. (Hänkin vasempaan.) EERO. Ha, ha, ha. ELLI. No, elähän mitään. EERO. Se on tietty. Palkinnon ja hyvän. ELLI. Odotas kun mietin. Niin, oikein, nyt sen jo tiedän. EERO. Sano, Sano! EERO. Eipä ole paljon. ELLI. EERO. ELLI. EERO. ELLI. Hm--sinä olet nyt rikas tyttö,
Elli. ELLI. ANNA. MAUNO. Elä puhu turhia, Anna. Sinä et ole koskaan ollut paha, et
koskaan. ROINILA. MAUNO. ANNA. (Esirippu alas.) [1885.]